Liiton uusi nuorisotyönjohtaja

Kirsi Peltosen, Salon VPK:sta on valittu LSPeL:n nuorisotyönjohtajaksi (2021-2023).

Nimi: Kirsi Peltonen
Ikä: 37
Palokunta: Salon VPK
Vuosia palokunnassa: 25
Palokuntakoulutustaso: Nuorempi sammutusmies

Asema palokunnassa:
Tällä hetkellä nuoriso-osaston kouluttaja ja hallituksen jäsen, mukana myös hälytysosastossa ja jonkin verran naisissa.

Mitä muita luottamustehtäviä palokuntatoiminnassa?
Sain juuri tänä aamuna tiedon, että hakemukseni perusteella minut on valittu SPEK:n uuteen harrastustyöryhmään vuoden 2021 alusta. Lisäksi jatkan Salon alueen palokuntanuorten nuorisotyöryhmässä, mihin olen kuulunut jo kymmenisen vuotta, nyt olen luvannut vetäytyä hieman taka-alalle ja antaa nuoremmille enemmän tilaa kehittää alueen toimintaa.

Montako Palokuntaleiriä takana?
24 leiriä takana sekä tämän vuoden Polte 2020 virtuaalileirillä toimin kouluttajana.

Montako leiriä edessä?
Toivottavasti ainakin yht ämonta kuin takana, leirit ovat palokuntanuoristyön parhautta.

Parhaat leirimuistot?
Leirimuistoja on ihan hirmuisesti, mutta yksi mikä aina nousee muistellessa esiin on Kokemäen vesisadeleiri. Siellä nuorina kaivettiin kuoppia teltan ympärille, ettei vesi pääse kastelemaan tavaroita. No pääsi se silti… Sitten käytiin vähän väliä lämmittelemässä kuivauskontissa monilla eri tekosyillä. Aikuisiällä parhaat leirimuistot on TAKU2 kurssin ajoilta. Olin noin kymmenen leiriä TAKU2 kurssilla mukana ensin joukkueenjohtajana ja sen jälkeen kurssinjohtajana, sieltä on jäänyt huippu porukka ystäviksi, joiden kanssa edelleen pidetään yhteyttä.

Mitkä asiat nuorisotyössä koet tärkeäksi tällä hetkellä?
Nuorten kohtaamisen yksilöinä ja heidän äänen kuulemisen. Nyt vaikeana aikana nuorten hätä on kasvanut ja on todella tärkeää, että heille tutut aikuiset pitää yhteyttä ja tarjoaa tukea. Lisäksi erityisen tärkeää on tukea nuorisotyöntekijöitä, heidän työn merkityksellisyys on korvaamatonta ja sitä liian harvoin muistetaan nostaa esiin.

Mitä haluat tuoda uutena johtajana palokuntanuorisotyön kehittämiseen?
Entistä enemmän haluaisin tuoda arvokasta toimintaamme koko kansan tietoisuuteen. Etäharrastaminen on tänä vuonna käynnistynyt pakon sanelemana ja nyt mielestäni tästä tehdystä työstä tulisi oppia ja ottaa käyttöön kaikki hyöty. Tietysti toivon, että tilanne palaa mahdollisimman pian normaaliksi ja kaikki toiminta voidaan taas toteuttaa totutusti tapaamalla toisiamme. Etäleiri on ollut tänä vuonna mukava kokeilu, mutta toivon sen jäävän viimeiseksi ja, että päästään tulevana kesänä isolla porukalla leireilemään Koskelle.

Harmaallakin kelillä voi hyvin lähteä ulos

Mitä muuta harrastat tai mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?
Työltä ja palokuntatoiminnalta jäävä aika kuluu urheillen. Juoksusta on kehittynyt vuosien mittaan minulle jonkin lainen intohimo ja viimekesänä juoksinkin ensimmäisen puolimaratonini. Ensi kesänä mennään parantamaan aikaa yhdessä muutaman muun palokuntalaisen kanssa, ryhmässä on voimaa. Kun tekee mieli laiskotella, kuuntelen rikos-podcasteja tai katson telkkarista dekkareita, myös kotimainen realityhömppä on loistava tapa olla ajattelematta mitään.

Jos pitäisi valita: Suuri tapahtuma keskinkertaisella ohjelmalla vai pieni tapahtuma huippuohjelmalla?
Suuri tapahtuma keskinkertaisella ohjelmalla! Porukka tekee kaikista tapahtumista huippuja, ohjelmallakin on oma osuus, mutta ihmisten kanssa vietetty aika on minulle paljon tärkeämpää.

Terveiset nuorille ja nuorisotyötä tekeville palokunnille:
Jatketaan yhdessä tätä meidän juttua ylpeinä ja innokkaina! Kunnioitetaan perinteitä ja samalla kehitetään toimintaa, että se saa jatkua arvokkaana vielä pitkälle tulevaisuuteen.