LEIRIKIRJE 2, Mikä on leirijärjestelyiden tilanne?

Tilanne on tämä

POLTE2021 -leirityöryhmässä olemme puntaroineet ja jännittäneet mitä kesän leirin kanssa voidaan toimia. Tilanne on tällä hetkellä suuren kesätapahtuman kannalta huono, mutta emme heitä vielä toivoa kaivoon. Olemme miettineet kokouksissa erilaisia toteutustapoja, miten leirin toimialat voisivat toteuttaa osaltaan hygieniaturvallisen leirin. Toistaiseksi vielä mennään!

Perinteinen koulutusleiri tuskin mahdollista järjestää

Sanomattakin on selvää, että perinteinen ”kerätään nuoret paloasemille, lähdetään leirille, majoitutaan osastoittain, kouluttaudutaan kursseittain, diskoillaan yhdessä ja palataan osastoittain takaisin omille paloasemille”, ei ole toimiva ratkaisu vallitsevassa tilanteessa.

Muutoksia koko leiriin ja sen toimintoihin liittyen joudutaan joka tapauksessa jo nyt säätämään. Tilanne ei ole kenellekään mieleinen. Esimerkiksi perinteinen kurssitusleiri Tasokursseineen ja Jatkokursseineen on epätodennäköinen järjestää kesällä, mutta kyllä me ohjelmaa ja haasteita nuorille keksimme.

Lspel leiritoiminta

Leirimaksu muuttuu, koska arvio osallistujamäärässä muuttuu

Leirityöryhmä linjasi, että leirimaksu tulee olemaan enintään 150€/henkilö. Leirimaksu määritetään arvioituun budjettiin uudella määrällä ja toteutustavalla, mikä tulee olemaan 95€-150€/henkilö. LSPeL kustantaa hintakaton ylimenevän osan. Mikäli leirin kulut arvioidaan lähelle normaalia 95€/henkilö, leirimaksu pysyy entisellään. Leirimaksun suuruus voidaan arvioida, kun tiedetään 31.3. ilmoittautumistilanne. Peruuntuneesta tapahtumasta ei peritä kustannuksia ilmoittautuneilta. Ilmoittautuminen ei maksa vielä mitään, mikäli esim. leiriä ei järjestetä.

PALOKUNTARIPARI

Palokuntariparin leiriosuus ja konfirmaatio järjestetään tavalla tai toisella. Muutoksia ilmoitettuihin aikatauluihin ei toistaiseksi tehdä.

Lspel leiritoiminta

Tahtonamme on järjestää kesällä palokuntanuorille sellainen leiri, mikä on hygieniaturvallinen ja samalla antaa osallistujille miellyttävän leirikokemuksen. Toivottavasti tapaamme kesällä niissä merkeissä.

Välitäthän viestiä aiheesta kaikille palokunnassasi: nuorille, leiriaikuisille, hallinnolle ja nuorten vanhemmille…

Kiitos ymmärryksestä, tsemppiä kevääseen ja parempaa kesää toivottaen:

POLTE 2021 -leirityöryhmä

LATAA TÄSTÄ TUORE LEIRIKIRJE 2, missä ohjeet ja tarkempi info aiheesta

Tässä tammikuussa julkaistu Leirikirje 1/2021, missä ohjeet ilmoittautumisesta