Leirielämää: Alueleirien kuulumisia ja kuvasatoa

Alkukesä on ollut leirielämän käynnistymisen aikaa. Lähes jokaisella liiton alueella on järjestetty yhteistä toimintaa. On temmelletty toimintapäivässä ja leireilty alueleirillä. Kokosimme liiton nuoriso- ja naistyöntekijöiden kanssa hieman fiiliksiä jokaiselta alueleiriltä.

VAKKA-SUOMEN ALUELEIRI

Alueleirille kokoonnuttiin toukokuussa hyvällä porukalla pitkästä aikaa. Viikonlopun aikana ratkottiin erilaisia pulmatehtäviä, päättelytehtäviä, motoriikkaharjotteita, anagrammeja, jne yhteensä 8 eri rastilla. Kaikki tehtiin kuitenkin yhdessä, hioen yhteistyötaitoja. Mietoisten VPK esitteli nuorille eläinpelastusta ja vierailevana tähtenä paikalle saatiin myös muutama nelijalkainen kaveri.

Mietoisten VPK:n naiset loihtivat lounaan lauantaina, muuten kouluttajat huolehtivat alueleirin muonituksista yhdessä. Iltapalana lauantaina kaikille maistui grillattu makkara.

Ensimmäistä kertaa kokeiltiin myös sisämajoitusta.

-Esko

Leirillä kävi myös vieraita.
Tiimityötä pelin äärellä
Leirillä on mukavampi toimia kun ei ole nälkä.

RAUMAN ALUELEIRI

Alueleiri järjestettiin Kotkaniemessä 20.-22.5.2022, ja leiri sujui oikein hyvin. Kelit helli, aurinko paistoi, ja osallistujia oli huikeat 101 (77 nuorta + 24 kouluttajaa), joiden päälle vielä huolto ja muonitus.

Leirillä järjestettiin koulutusta ikäryhmittäin: varhaisnuoret, nuorisomerkkikurssi, J1, J2 ja leiripalokunta. Leirillä kilpailtiin myös älynkieppi ja Lännen-kiulu kilpailut. Niin nuoret, kuin kouluttajatkin viihtyivät hyvin leirillä pitkästä aikaa.

-Sonja

Nuoret harjoittelemassa pintapelastusta
Rauman alueen maskotti Keijo on myös ollut mukana leirin menossa.
Leirillä harjoiteltiin myös irtoruiskun käyttöä.

SALON ALUEEN ALUELEIRI

Alueleiri järjestettiin kesäkuussa Särkisalossa, meren rannalla.
Mukana leirillä oli osallistujia useasta eri palokunnasta alueelta.
Leirin ohjelmassa oli koulutusta ja hauskanpitoa. Koulutukset jaettiin eri ikäryhmittäin.

Nuoret pääsivät tutustumaan saaristossa erittäin tarpeelliseen kalustoon, Alma -veneeseen.
Eri tilanteisiin erilainen kalusto, tässä esittelyssä pienempi pelastusvene.
Potilaan siirtäminen haastavissa oloissa tuli tutuksi myös nuorille leirin harjoituksissa.
Illan ohjelmana oli haasteellinen tornin kokoaminen korkeuksissa.

PORIN ALUEEN ALUELEIRI

Pitkästä aikaa päästiin alueleirille Nakkilaan 10-12.6. Viikonloppuna saatiin nauttia toistemme seurasta ja auringon paisteesta sekä kilpailtiin minimalja- sankoruisku ja varhaisnuorten kilpailut. Leiriolympialiset olivat uutena lajina viikonlopun ohjelmassa. Seuraavaksi tapaamme Eldis22 leirillä.

-Tiina

Joukkue suorittamassa rataa.
Leiriolympialaisissa vaadittiin yhteistyötaitoja.
Tyhjiöpatjojen käyttöä harjoiteltiin.

TURUN ALUEEN ALUELEIRI

Turun alueen nuorten alkukesän kohokohta huipentui viime viikonloppuun, kun viimein päästiin yhdessä viettämään mukavaa leirielämää.

Iloiseen menoon ja vauhtiin sisältyi koulutuksen lisäksi vapaa-ajanohjelmaa leiriolympialaisin sekä tiukkaa vääntöä vaativa 10-tehtävän kilpailu. Liike oli myös taattu leiripalokuntalaisilla, jotka saivat näyttää osaamistaan ”hälytysten” tullessa. Veikon Maljassa Nousiaisten VPK:n menestyksen ansiosta nautimme keittiöväen loihtimat SM-mitalileivoskahvit. Tietenkin jokainen leiriläinen oli myös ansainnut pienen yllätyksen.

Vaikka leiriläisiä olikin suunnistanut Koskelle aikaisempia leirikesiä vähemmän, niin ei se haitannut menoa, kouluttajat tekivät jälleen kerran panoksellaan nuorille ikimuistoisen leirin.

Kiitos kaikille mukana olleille!

-Irma

Sokkona eteenpäin parityöskentelyä harjoitellen naruradalla.
Lemun VPK on yksi liiton alueella toimivista palokunnista, joilla on kalustoa eläinten pelastamista varten.
Tässä nuoret saavat silmäyksen erilaiseen eläitenpelastuskalustoon ja tietoa mahdollisista tilanteista.
Leirillä tutustuttiin myös varautumisen maailmaan.

POHJOIS-SATAKUNNAN ALUEEN ALUELEIRI

Alueleiri järjestettiin meillä toukokuussa, ja sen aikana kouluttauduttiin, sekä kilpailtiin.
Koulutusta oli kolmessa eri ryhmässä ikäperustaisesti. Nuorimmat 7-10 vuotiaat suorittivat nuorisomerkkikurssin, 10-14 vuotiaat perehtyivät työkaluihin ja raivauskalustoon, 15-17 vuotiaat taas tutustuivat tieliikennepelastamiseen mm hydraulisilla pelastusvälineillä autoa operoimalla.

Muutakin ohjelmaa toki viikonlopun aikana oli koulutusten lisäksi. Nuoret kilpailivat monissa eri lajeissa. Perjantaina minilentopallossa ja lentopallossa, ja sunnuntaina minimaljan sekä sankoruiskun äärellä.
Nälkäisenäkään ei leirillä tarvinnut olla, vaan ohjelmaan kuului myös kaikkien suosikki makkaran grillaus.

-Tero

Harjoituksissa tutustuttiin raivauskalustoon ja sen oikeaoppiseen käyttöön.
Osallistujia alueleirillä oli useasta eri palokunnasta.

KAAKKOIS-SATAKUNNAN JA SASTAMALAN ALUEEN TOIMINTAPÄIVÄ

Alueleirin sijaan päädyttiin järjestämään nuorille yhteinen toimintapäivä toukokuussa 21.5. Toimintapäivässä tutustuttiin hydraulisten pelastusvälineiden käyttöön auton pilkkomisen merkeissä, kilpailtiin ja vietettiin aikaa.
Ohjelmassa oli mm norsupalloa ja temppurata.

-Santeri

Mukana menossa pikkuväellekin sopiva sammutusauto.
Hydrauliset pelastusvälineiden kanssa harjoittelu on tarkkaa puuhaa.
Tiimityötä.

Kiitos kaikille alueleirien tekijöille ja mahdollistajille.