kurssiuudistus ja Palokunnan vastuu perehdytyksessä

Pelastustoiminnan peruskurssi korvaa Sammutustyökurssin 2021 vuoden alusta. Tämän tarkoittaa sitä, että palokunnilla on tulevaisuudessa suurempi vastuu perehdyttää kurssilainen ennen kurssin alkua.

Kurssille ei voi siis ihan keltanokkaa lähettää, vaan perustiedot pitää olla jo siinä vaiheessa opeteltu, taitoja harjoitellaan kurssilla. Hyvä puoli tässä on se, että tuleva kurssilainen tutustuu välineiden ja varusteiden lisäksi myös oman palokunnan ihmisiin opettelun lomassa.

Perehdytykseen on oma ohjelmansa, jota on helppo seurata. Ohjeita ja apuja on allekirjoittaneelta saatavilla, kun vain muistaa asiasta kysyä. Vinkkinä kuitenkin, että tuota perehdytyksen vastuuta kannattaa jakaa usealle henkilölle, ettei käy liian työlääksi. Ja aikaa on syytä varata riittävästi!

Koulumaali?

Koulumaali korvaa oppimisalustana vanhan Moodlen. Ihan kaikin osin ei ole tiedossa, miten käytännössä tullaan tämän kanssa toimimaan, mutta suunta on tiedossa ja ohjeet tekeillä. Koulumaalin kurssimateriaaleja päivitetään koko ajan, jolloin kurssilaisen käytössä on tuorein materiaali.

Olen itse tuota jo kokeillut ja voin todeta, että on erittäin hyvin toimiva alusta kaikin puolin. Sieltä löytyy omat näkymänsä sekä opiskelijalle että kurssinjohtajalle, jälkimmäisen mahdollistaessa materiaalien muokkaamisen omalle ryhmälleen tilanteeseen sopivaksi.

Kurssien uudistuminen

Uudistusta tapahtuu Koulumaalin myötä kurssien sisältöön, se on jo varmaa. Toinen varma asia on, että nykyinen Ryhmänjohtajakurssi (ent. YJK) uusiutuu melko lailla voimakkaasti. Uusi kurssi pitäisi tulla käyttöön ensi vuoden aikana. Niille ryhmänjohtajille, jotka ovat jo kurssinsa käyneet saadaan myös oma lisäoppinsa, siitä lisää myöhemmin.

Myös tieliikennepelastamisen kurssi muuttuu, uusi kurssin nimi tullee olemaan Pelastustoiminta henkilöauto- onnettomuuksissa.

Pintapelastuskurssin sisältöä on jo ruuvattu uusiksi, kuten myös Savusukelluskurssinkin. KPT jää sekin unholaan, uusi termi on PVAT, eli Putoamisvaarallisella alueella työskentely.

Muiden, ei- mainittujen kurssien osalta työ on alkuvaiheessa ja niiden muutoksista saamme tietää, kun Pelastusopistolta valmistuu uutta.

Turvallista joulua ja Uutta vuotta 2021

Jussi Suutarinen
koulutuspäällikkö
LSPeL