Moikka! Moni on varmaan miettinyt kuka aloittaa ”Ninnin” Ninan sijaisena kun hän jää vanhenpainvapaalle.
Olen Eeva ja aloittanut LSPeL:lla Helmikuun alussa. Osa on jo minut tavannutkin liiton tapahtumissa kuten leireillä vuodesta 2010 lähtien sekä muutamilla aiemmilla Tulimeri-risteilyillä.
Oma palokuntapolkuni alkoi jo 7-vuotiaana Vahdon VPK:ssa ja matkan varrella olen ollut mukana myös Turun VPK:n hälytysosastossa. Tällä hetkellä olen sekä Vahdon että Rantakulman VPK:ssa. Koen, että kokemus useasta VPK:sta antaa hyvän pohjan järjestöohjaajan työhön.
Ensimmäinen viikko järjestöohjaajan työssä on nyt takana ja minut on toivotettu lämpimästi mukaan. Uutta asiaa ja opittavaa on tullut paljon ja se ei varmasti tule loppumaan. Siitä huolimatta odotan innolla mitä tulevaisuus tuo eteen työpöydälle. Odotan ennen kaikkea myös ihmisiin tutustumista, yhteistyötä palokuntien ja muiden sidosryhmien kanssa.
Asun Kaarinassa ja vapaa-ajalla palokuntatoiminnan lisäksi liikun mielelläni ulkona. Vapaa-aikaa kuluu myös kuntosalilla tai sulkapalloa pelatessa. Pidän myös ihan vaan sohvalla loikoilusta hyvän elokuvan tai sarjan parissa. Opiskelen Turun ammattikorkeakoulussa tradenomiksi ja tavoitteena on saada opinnäytetyö valmiiksi ja valmistua tämän vuoden aikana. Opiskelukaverini sanoisivat luultavasti, että olen helposti lähestyttävä ja käytännönläheinen. Luonteeltani olen rauhallinen, kuunteleva ja työskentelen mielelläni yhdessä muiden kanssa.
Minuun saa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä ja olen usein huomannut, että parhaat ideat syntyvät kahvikupin äärellä yhdessä jutustellen.
Alla yhteystietoni, joista minut tavoittaa.
Eeva Salonen
Järjestöohjaaja
044 757 5515
eeva.salonen@lspel.fi

