Kevään kurssitoiminta on käynnistynyt. Varsinais-Suomen RJK 2025 osa2 viime vuodelta saatetaan päätöksen heti alkuvuodesta. Satakunnan Ryhmänjohtajakurssin 2026 haku on auki tammikuun loppuun asti. Muutoinkin tarjolla on laajalla skaalalla koulutusta kevääseen perusosaamisesta erikoisosaamiseen.
Peruskursseja aktivoidaan keväälle yhteensä viisi (Turku, Laitila, Turku junnu, Pori ja PoSa). Turun kurssille tuli runsaasti hakijoita (33). Syksyn rekrytointikampanjat näkynevät hakijamäärissä. Tästä syystä on hyvä, että saimme Laitilaan kurssin keväälle auki. Sielläkin tätä kirjoittaessa jo 10 hakijaa –> toteutuu. Satakunnan osalta (Pori ja Posa) peruskurssit ovat vielä vastaavien pöydällä aikataulutuksessa, mutta tulevat pikimiten hakuun.
Tieliikennepelastamisen kursseja on tarjolla hyvin: Lappi, Porin alue, Paimio ja ugi. Näistä Lapin kurssin haku on päättynyt. Muut avoinna hakuun. Tipellekin pohjakoulutuksena vaadittavia Ensiapukursseja tulossa Poriin (alkaa), Salon alueelle ja Turkuun. Todennäköisesti Satakuntaan toinen EA vielä keväälle. Ensivastekursseja keväällä Poriin ja Turkuun.
Sammutustekniikkakurssi alkaa Pomarkussa Satakunnassa ja Varsinais-Suomeen se pyritään saamaan keväälle, kun RJK osa 2 on valmis. Pelastusopisto linjaa edelleen (vetoomuksista huolimatta), että Sammutustekniikkakurssi vaaditaan Savusukelluskurssin pohjakoulutukseksi. Toistaiseksi tämän kanssa mennään näin, eli SAMTEK -kursseille joudutaan priorisoimaan savusukelluskurssille hakijoita, vaikka kurssi olisi pätevä koulutus myös vanhemmille sammutusmiehille ja ryhmänjohtajille.
CBRNE -kurssin haku on auki Poriin ja Tarkoitus on saada keväälle myös Varsinais-Suomeen oma CBRNE -kurssi. PVAT- kurssi on tulossa Turkuun loppukevääseen, kuten myös Savusukelluskurssi toukokuuhun. Satakunnan Savsukelluskurssin aikataulutusta ja tarvetta on tiedusteltu alueen palokunnilta sähköpostikyselyllä. Kysely määritää järjestetäänkö A) kurssia lainkaan ja B) jos järjestetään, niin keväällä vai syyskaudella. Kyselyyn vastataan 25.1. mennessä. Pinturikursseja koitetaan saada tälle vuodelle tarjolle molempiin maakuntiin.
Alla kevään 2026 tämän hetken kurssisuunnittelutilanne.

Hyvää alkanutta vuotta
Anssi Lamminen,
koulutuspäällikkö, LSPeL
